85. Maalaa taulu

Kuten olettaa saattaa, olen taiteellisuuden multihuipentuma. Päätin siis maalata tällaisen yksinkertaisen öljyvärimaalauksen. Käytin taitellessani jonkin sortin öljypohjaisia maaleja ja tietysti tarkkaa taiteellista silmääni. Lopputulos yllätti itsenikin:

Voi olla että todellisuudessa tilasin Ebaystä aikuisten väritä numeroita -pohjan ja maalasin sen päälle.

48. Syö lounasta ulkona puistossa

Idiootti tehtävä. En tajua mitä järkeä on syödä maassa istuen sotasorsien keskellä. Saavuin liftausreissultani Helsinkiin, jossa päätin toteuttaa tämän boheeemin tehtävän.

1. Valitsin puiston (Kaisaniemen puisto)
2. Valitsin ruuan (ylihintaisen salaatin)
3. Valitsin istumapaikan (ensin mäen päällä, sitten mäen alla, sitten penkillä, sitten toisessa kohtaa maassa ja lopulta penkillä)
4. Poistu paikalla, sillä häpeämisen määrä on liian suuri.

En yksinkertaisesti tajua miksi ihmisen pitäisi yksin nöyryyttää itseään ja syödä ulkona puistossa. Menin äkkiä yöpaikkaani häpeämään ja syömään.

32. Tutustu Suomen kaupunkiin, jossa et ole ennen käynyt

Liftireissuni päättyi siis Kotkaan. Tähän puistokaupunkiin ihanan Itämeren rannalla. En ole ennen kyseisessä kaupungissa vieraillut, mutta nyt sain oivan tilaisuuden nähdä ystävääni ja tutustua tähän etelän helmeen.

Kotka muistutti hyvin paljon ulkomaisia suurkaupunkeja, sillä se oli täynnä hyvin hoidettuja puistoalueita. Ne eivät vastanneet perinteistä käsitystä suomalaisesta puistosta (puu ja nurmikkoa), vaan istutukset oli suunniteltuja, oli patsaita, vesiputouksia ja kaiken maailman koristeita.

Kuten kaikki muutkin Suomen kaupungit, Kotka oli oikein kiva kesäkaupunki. Suosittelen tutustumaan!

61. Liftaa ja 18. Sohvasurffaa

Tämä tehtävä oli kaikkien äitien kauhu. Myös ystäväni tai oikeastaan kaikki, joille tehtävästä kerroin, pelkäsivät puolestani. Itse en osannut liftaamista pelätä, sillä todennäköisyys kaappaukselle (tai murhalle, raiskaukselle tai mille vaan) on minimaalisen pieni. Epäilen, että Suomessa ei ole kovin montaa tarkoituksenmukaisesti liftareita saalistavia autoilijoita. Ensinnäkään liftareita ei enää näy ja toisekseen toiminta olisi aika näkyvää. Tässäpä kertomus liftausreissustani yhdistettynä sohvasurffaukseen:


Maanantai 20.8.2018

Liftaus ei kiinnostanut yhtään, mutta loma oli alkanut ja tämä tehtävä olisi suoritettava. Kävelin kotoa Varkaudessa Häyrilän rampille, jonka jo etukäteen tiedostin surkeaksi liftauspaikaksi. Kyseisestä rampista kun eivät kulje muut kuin kyseisen asuinalueen asukkaat ja satunnaiset kuvansilaiset. Rampilta meni ohitse ehkä viisi autoa, joista sitten n. tunnin odotuksen jälkeen yksi otti minut kyytiini.














Tämä varkautelainen kuorma-autokuski oli matkalla Joroisiin ja lupasi jättää minut Jari-Pekkaan. Matka eteni siis n. 10 km. Koska olin syönyt evääni jo tässä vaiheessa, suuntasin Jari-Pekkaan ostamaan pientä välipalaa. Matka jatkui Jari-Pekan bussipysäkille, jossa ei kymmentä minuuttia kauempaa tarvinnut odottaa. Minut poimi kyytiinsä Leppävirtalainen maaukko, joka vei minua tällä kertaa eteenpäin n. 8 km Kerisalon risteykseen. Ukko oli matkalla Kerisaloon, mutta tässä vaiheessa ajattelin suuntaavani vielä Helsinkiin.

Kerisalon risteyksessä huomasin, kuinka huono paikka siinä olisi liftata etelään. Päätin kävellä Kerisalon risteyksen yli tielle, joka johtaisi Kerisaloon ja sitä kautta Rantasalmelle. Tiesin että tätä kautta pääsisisin mahdollisesti Savonlinnaan, jossa minulle olisi sohva surffattavana. Eipä aikaakaan kun minut poimi eläkeikäinen mummeli, joka pälpätti sellaista tahtia etten tainut ehtiä sanoa sanaakaan. Hän kertoi koko Kerisalon historian, kaikki asukkaat, sukulaissuhteensa, halunsa asua Joroisissa ja kaiken muun mahdollisen. Jäin pois Kerisalon vanhan kaupan edessä.








Tästä alkoi liftireissuni yksi vaikeimmista hetkistä. Olin paikassa, jossa oli ehkä kolme taloa eikä yhtään autoa. Ketään ei kulkenut ohi, yhtään ääntä ei kuulunut mistään ja olin jo varma että äiti pitäisi soittaa hakemaan. Tapahtui kuitenkin ihme ja varkautelainen autokauppias noukki minut kyytiinsä. Hän oli matkalla naapurikylään, mutta veikin minut "Rantsuun" eli Rantasalmelle. Tämä helpotti huomattavasti matkaani, sillä nyt pääsin varsinaisen Savonlinnan tien varteen.

Matka jatkui hyvinkin nopeasti 70-luvun punatukkaisen lettipäähipin kyydissä kohti Sulkavan risteystä. Tämä kyyti huokui ulkoisella olemuksellaan sitä, kuinka hän on liftannut tässä elämässä enemmän kuin voin edes kuvitella. Matkalla hän kertoili tarinoita omasta nuoruudestaan ja liftireissuistaan. Hän oli myös ainoa, joka ei kysynyt "Miksi liftaat" tai "Eikö pelota".

Sulkavan risteyksessä en ehtinyt kuin nostaa peukun pystyyn ja kyyti kurvasi bussipysäkille. Tällä kertaa istuin äidin ja tyttären kyytiin, jotka veivät minut jo tarpeeksi lähelle kohdettani. Matkalla ei juurikaan juteltu, joka oli oikein mukavaa. Olin selittänyt samat tarinat jo viidesti aiemmin tänä päivänä. Kyyti jätti minut Laitaatsalmeen Savonlinnan ABC:lle ja kävelin siitä sohvasurffauspaikkaani Savonlinnan keskustaan. Kello oli tässä vaiheessa 17.30, kyytejä 6 ja kilometrejä n. 90.














Tiistai 21.8.2018

Matka jatkui lounaan jälkeen kohti etelää. Olin ehkä hieman ylioptimisesti jättänyt kaikki lämpimät vaatteet ja takit kotiin, joten ei auttanut kuin toivoa sateiden kiertävän minut. Sain kyydin Savonlinnasta Kellarpellon tälle puolen, josta olikin hyvä jatkaa matkaa. En kauaa siinä seisonutkaan, kun jo kerran ohiajanut auto kurvasi takaisin ja otti minut kyytiin. Kyseessä oli ehkä koko matkan "pelottavin" kyyti. Istuin vanhan Fordin kyytiin, jonka ratissa huiteli uskontohullu. Matkan aikana hän ehti toki kertoa koko perhesuhteensa, kaikki 13 lastaan, heidän ammatit, vaimot ja lapset ja tietysti laulaa luikauttaa pari jeesuslaulua. Kovasti siinä saarnasi jotain, ettei luterilaiseen kirkkoon kuulu kuulua mutta uskoa pitää. Matka päättyi kuitenkin siunauksiin ja kyyti tiputti minut Rantasalmen risteykseen.

Tässäkään en kauaa ehtinyt odottaa, kun mikkeliläinen marjamyyjä poimi minut kyytiin. Tällä kyydillä pääsinkin sitten Mikkeliin asti. Juteltiin marjoista, sienistä ja kaikesta, joka nyt torimyyntiin voisi liittyä. Ihan hauska kyyti ja parasta luonnollisesti oli pitkä eteneminen. Mikkelissä hyppäsin pois Lappeeranta-Mikkeli -risteyksessä. Kokeilin ensin liftata ensimmäiseltä bussipysäkiltä, jonka löysin. Totesin paikan kuitenkin huonoksi, joten jatkoin matkaa kävellen eteenpäin. Mikkelissä tie oli aidattu paksulla betonimuurilla, joten sopivaa paikkaa oli vaikeaa löytää. Päätin kuitenkin kävellä muutaman kilometrin, jolloin ohittaisin Imatran liittymän. Tästä eteenpäin jokainen ohikulkeva olisi käytännössä kulkemassa joko Lappeenrantaan tai Kouvolaan.

Seuraava kyyti nappasi minut n. viidessä minuutissa ja matka jatkui kohti Ristiinan risteystä. Olin aiemmin ajatellut etten astuisi pakettiautoihin, mutta tämä kyyti oli jo toinen pakettiautokyyti. Eikä käynyt kuinkaan! Ristiinasta astuin Volvo-miehen kyytiin, joka vei minua taas paljon eteenpäin. Olin aiemmin ajatellut valehtelevani olevani edelleen pankissa töissä, mutta tälle kuskille lipsautin vahingossa Kela-työn. Onneksi tästä ei ollut haittaa ja keskustelimme matkan työttömyydestä ja muista yhteiskunnan ongelmista. Juttu suorastaan lensi ja matka taittui nopeasti.











Seuraava kyyti oli lyhyt ja ytimekäs. Kyyti oli myös mitäänsanomaton enkä enää edes muista millainen kuski oli. Pääsin kuitenkin Kotkan tietä eteenpäin, ja minut jätettiin jollekkin bussipysäkille. Tässä en ehtinyt taas kuin peukun nostaa niin ensimmäinen rekka pysähtyi. En ole ennen edes matkustanut rekassa, joten korkeus yllätti! Pysähdyimme rekkamiehen kanssa huoltoasemalle, jossa hän tarjosi minulle evästä. Tämä oli ehkä hieman outoa, sillä mielestäni minun tehtäväni olisi ollut tehdä tämä tarjous. Vatsa kylläisenä jatkoimme matkaa kohti Kotka-Kouvola -risteystä.












Hyppäsin pois Kotkan ABC:n lähellä, joten matkaa oli enää 12 kilometriä kohteeseen. Tämä matka oli pitkähkö käveltäväksi, joten päätin vielä liftata. Paikka oli huono, sillä liittymästä alkoi moottoritie eikä siinä ollut bussipysäkkiä tai muuta soveliasta paikkaa. Päädyin liftaamaan rampin yläpuolella olevalla tiellä, josta löysin bussipysäkin. Paikan teki ongelmalliseksi se, etteivät ohi ajavat autot välttämättä olleet suuntamassa Kotkaan. Lopulta (noin viiden minuutin päästä) sain kyydin bulgarialais-englantilaiskaksikolta. He tiputtivat minut sohvasurffauskohteeni viereen ja matka oli valmis. Matka-aika 5h ja kilometrejä n. 265.

Tulipahan tehtyä, oli kyllä kokemus!

97. Uistele yöllä

Minähän en usko kalastukseen. Tykkään kalastaa; virvelöidä, uistella ja mato-onkia, vaikka en niihin kaloihin voi hajun ja maun vuoksi koskeakkaan. Ainoastaan mato-onkiminen näyttää mahdolliselta keinolta saada kaloja. Kerran villissä nuoruudessani olen saanut uistelemalla kalan, hauen, joka oli luonnollisesti valtava. Tämän jälkeen en ole saanut yhtäkään kalaa, eikä tämä kerta siitä poikennut. En tiedä aistivatko kalat etten edes aio syödä niitä vai mikä on ongelmana. Annoin kalamestarisiskoni valita minulle vaapun ja lähdimme heti kello 21.08 kohti avojärveä.

Uistelu sujui kuten normaalisti. Ei nykäyksiä, vain aaltoja ja tuulta. Yhtäkkiä jotain tapahtui, tuli yksi, sitten toinen nykäisy. Siellä on KALA! Ei tosin minun ongessani, tietenkään. Kalaa ei juuri tarvinnut väsyttää, vaan nostimme sen veneeseen. Emme olleen luonnollisesti ottaneet pulikkaa mukaan, joten kala tapettiin airolla.

Kun tämä valtaisa kala oli saatu veneeseen, matka jatkui. Eipä aikaakaan kun taas tärppäsi - ei tosin minulla. Tällä kertaa koukussa tuntui olevan suurempi vonkale. Kohta näimme kuinka valtaisa hauki suorastaan loikkasi ylös järvestä, kuin näyttääkseen kuinka suuri yksilö meillä oli vastassa. Haukea pitikin jo vähän väsyttää, mutta kohta se jo "lipui" veneen vierelle. Jostain kumman syystä olimme ottaneet kuitenkin haavin matkaan, jolla sitten noukimme venkoilevan haukiparan ylös veneeseen. Kyseinen yksilö aiheutti kalastajissa sellaisen paniikin, että oli parempi suunnata kohti kotirantaa. Hauki tainnutettiin tuttuun tapaan airolla, joka ei itseasiassa ole kovin hyvä väline kalan tappamiseen.

Lopputulos oli siis tämä minä 0 ja Maaria 2. Elämä on epäreilua.

82. Käy seikkailupuistossa

Tämä oli hauskaa! Olisin lähtenyt seikkailupuistoon varmasti ilman listaakin. Vihdoin vasen jalka oli siinä kunnossa, että oli asiaa taas yläilmoihin.

Suuntasimme naapurikylään Leppävirralle ja seikkailupuisto Leppikseen. Hinta ei mieltä kirpaissut (23-24€), eikä tiellä ollut juuri muita ihmisiä hidastamassa menoa. Puisto on rakennettu Vesileppiksen ja Kalmalahden väliseen jyrkkään rinteeseen ja radat on vedetty täysin jo olemassa olevien mäntyjen väliin. Tämä oli suuri plussa, sillä ilma lähenteli jälleen 30 astetta ja puut toivat hieman armoa polttavan auringon alla.

Ratoja oli yhteensä 8 kappaletta. Radat 1-2 olivat harjoitusratoja (me emme semmosia tietenkään käyttäneet), 3-4 lapsille suunnattuja, 5-7 nuorisoratoja ja viimeinen numero 8 oli sporttirata. Pakollisten turvallisuusselkkausten jälkeen suuntasimme itsemme ja valjaamme kohti rataa numero 3. Ensimmäiset radat totuttelivat meidät valjaisiin ja ratoihin, eikä suuria ongelmia kohdattu.


 


Radalla viisi tai kuusi kohtasimme ensimmäiset oikeasti vaikeat ylitystehtävät. Vesijuoksusta poiketen, tässä en ihmetellyt kun lihakset alkoivat osoittaa väsymyksen merkkejä. Rata oli rakennettu siinä mielessä myös järkevästi, että puiden ympärille oli rakennettu levähdyspaikkoja penkkeineen. Eräällä radalla oli suoranainen maisemapaikka, jossa pystyi hetken lepuuttamaan jalkojaan.

Hyppäsimme ensin radan 7 ylitse, ja jatkoimme matkaa sporttiradalle numero 8. Heti alussa vastassa oli aikamoinen este, jota epäilin omalle kohdalle jo hieman mahdottomaksi. Edessä olivat vapaasti roikkuvat tikkaat, joiden porrasväli oli suurehko. Näitä kiipeämällä pääsi lähtötasanteelle, josta matka jatkui haastavampien ylitystehtävien kautta lopun "hyppy tyhjyyteen". Portaat olivat ehdottomasti koko radan fyysisesti raskain tehtätävä. Tehtävä olisi ollut raskas itsessäänkin, mutta kun perässä raahasi erittäin huonosti liikkuvaa karabiinihakaa.

Viimeisenä kävimme viilentymässä radalla numero 7, joka oli "liukurata". Rata sisälsi useita pitkiä liukuja ja ne viilentivät mukavasti raskaamman sporttiradan jälkeen.

Kaiken kaikkiaan puisto oli hyvin positiivinen yllätys. Odotin paljon pienempää ja heikkotasoisempaa, mutta hyvin viihtyi kaksi parikymppistäkin. Rata ei ollut liian helppo ja sen kiertämiseen meni meiltä parisen tuntia. Plussaa myös loistavista valjaista (paljon paremmat verrattuna esimerkiksi Laajikseen) ja huokeasta hinnasta. Tietenkään puistolta ei voi olettaa samaa kuin suurilta vastaavilta, mutta me ainakin viihdyimme!

79. Kutsu ystävä illalliselle, jonne olet kokannut hänen lempiruokaansa

Tätä tehtävää olen odottanut ja pohtinut. Olen pohtinut kenet kutsuisin romanttiselle illalliselle kanssani ja mikähän mahtaa olla hänen lempiruokansa. Lopulta aika ja paikka vahvistui, sillä ystäväni oli tulossa viettämään Kuopiorockia kanssani. Päätin kysäistä varmuuden vuoksi hänen kulinaristiset mieltymykset, vaikka olinkin niistä jo aivan varma. Kutsun lähetin virallisesti Whatsapissa sanoilla "kutsun sut illalliselle, tää on virallinen kutsu.".

Eikun kokkailemaan. Keittiöni oli onneksi siinä vaiheessa, että se mahdollisti minulle sellaisten luksuslaitteiden käytön, kuten uunin ja lieden. Valitsin huolella raaka-aineet, käsittelin niitä hellävaroen ja aloitin illallisen kasaamisen. Pitkien ja hikisten työtuntien jälkeen sain kasattua kovemman luokan illallisen, joka tarjoiltiin kylmän juoman kera aurinkoisella terassillani.

Todisteet:

Minkäs minä sille voin että ystäväni lempiruokia olivat hamppari, ranut, kebu ja pitsa...

66. Käy vesijuoksemassa

Mitä huuhaata! Näin olen aina ajatellut vesijuoksusta. Hitaat "urheilulajit", kuten vesijuoksu, eivät kuulu suosikkeihini ja en ole tälle lajille minkäänlaista arvostusta antanut. Pitkän hellekauden jälkeen kuitenkin rohkaistuin eräällä Leppävirtalaisella järvellä, sidoin vihreän vyön ympärilleni (en puhu siis Taekwondo-vyöstäni) ja hyppäsin järveen. Liekkö syrjäinen sijainti vaiko epäusko lajiin, kaahasin vedessä hullun lailla. Ensin en ymmärtänyt lainkaan mistä vesijuoksun juoksuosuus tulee, sillä jalkani vatkasivat pyöräilyn lailla allani. Eipä kauaakaan kun takareidessä alkoi tuntua orastava lihasväsymys. Uskomatonta, voiko lajissa todella väsyä lihakset! Jatkoin kaahausta, kunnes voimani loppuivat. Siirryin vesikävelyyn, jonka kautta opin myös juoksuosuuden. Vaikka kokemus oli hyvä, tarvitsen vielä 50 vuotta ikää lisää ennen kuin aloitan julkisen vesijuoksun.

Olipa sää juosta vedessä; 30 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.

Todistekuvista on nähtävissä kuinka laukkaan pitkin Sorsavettä ja kuinka lopulta epäuskoisena palasin takaisin rantaan.

12. Yövy laavussa

Helteisessä kesässä oli pakko päästä pihalle nukkumaan. Tällä kertaa otin suunnan vähän kauemmaksi kuin omalle parvekkeelle, joten laavuyö oli edessä. Kerrankin olin myös valmistautunut mahdollisia vihollishyökkäyksiä vastaan ja tajusin ottaa itikkaverkon mukaan. Hyvin nukutti!

Lisähuomio. Opin tällä reissulla myös syömään makkaraa. Nyt ruokavaliooni on lisätty Wilhelmsin chili-sulatejuustomakkara, joka menee myös nuotiolla paistettuna.

98. Rakenna linnunpönttö

Luonnollisesti en halunnut tavallista linnunpönttöä rakentaa. Tämä tehtävä tulee myöhemmin yhdistymään erääseen toiseen listalla olevaan tehtävään, joten en voi vielä kertoa tarkemmin enempää. Miten salaperäistä!

Rakensin kolme, erittäin kestävää linnunpönttöä - tosin en lintuja varten. Suosin tyylissäni japanilaisia sekä skandinaavisia elementtejä, luonnon puuta ja yksinkertaisia linjoja.

Linnunpönttöarkkitehtuuria (1-3)

Pönttö nro 1.

Pöntössä on havaittavissa skandinaavinen design ja yksinkertaiset, mutta modernit muodot. Pönttö yhdistelee sekä uutta ja vanhaa, niin muodoissaan kuin materiaalissaan. Pönttö on rakentunut kolmesta vanhasta laudasta, modernista ikkuna-ovikokonaisuudesta ja tuohikatostaan.

Pönttö nro 2.

Pönttö numero kaksi huikaisee modernilla ilmeellään. Kapea, mutta yksinkertainen rakenne ei ole sitä miltä näyttää. Pöntön keski-osan saa irti ja sisältä paljastuu loft-tyylinen lintuasunto. Tämä pönttö on monistettavissa massatuotantoon materiaalista tinkimättä. Asunto henkii modernismia, mutta on rakennettu vanhasta lankusta pärekattoineen.

Pönttö nro 3. Tämän pönttö on saanut vaikuitteita sekä Japanista että amerikkalaisesta limonadikioskista. Näiden kahden saumaton yhteistyö näkyy pöntön yksinkertaisessa myyntikojumaisessa ilmeessä. Pönttö on rakennettu ylijäämäpaloista, joten se huomioi myös ekologiset näkökulmat.

6. Pakota Lotta viikonloppukäynnille luoksesi Kuopioon

Pakotin.