97. Uistele yöllä

Minähän en usko kalastukseen. Tykkään kalastaa; virvelöidä, uistella ja mato-onkia, vaikka en niihin kaloihin voi hajun ja maun vuoksi koskeakkaan. Ainoastaan mato-onkiminen näyttää mahdolliselta keinolta saada kaloja. Kerran villissä nuoruudessani olen saanut uistelemalla kalan, hauen, joka oli luonnollisesti valtava. Tämän jälkeen en ole saanut yhtäkään kalaa, eikä tämä kerta siitä poikennut. En tiedä aistivatko kalat etten edes aio syödä niitä vai mikä on ongelmana. Annoin kalamestarisiskoni valita minulle vaapun ja lähdimme heti kello 21.08 kohti avojärveä.

Uistelu sujui kuten normaalisti. Ei nykäyksiä, vain aaltoja ja tuulta. Yhtäkkiä jotain tapahtui, tuli yksi, sitten toinen nykäisy. Siellä on KALA! Ei tosin minun ongessani, tietenkään. Kalaa ei juuri tarvinnut väsyttää, vaan nostimme sen veneeseen. Emme olleen luonnollisesti ottaneet pulikkaa mukaan, joten kala tapettiin airolla.

Kun tämä valtaisa kala oli saatu veneeseen, matka jatkui. Eipä aikaakaan kun taas tärppäsi - ei tosin minulla. Tällä kertaa koukussa tuntui olevan suurempi vonkale. Kohta näimme kuinka valtaisa hauki suorastaan loikkasi ylös järvestä, kuin näyttääkseen kuinka suuri yksilö meillä oli vastassa. Haukea pitikin jo vähän väsyttää, mutta kohta se jo "lipui" veneen vierelle. Jostain kumman syystä olimme ottaneet kuitenkin haavin matkaan, jolla sitten noukimme venkoilevan haukiparan ylös veneeseen. Kyseinen yksilö aiheutti kalastajissa sellaisen paniikin, että oli parempi suunnata kohti kotirantaa. Hauki tainnutettiin tuttuun tapaan airolla, joka ei itseasiassa ole kovin hyvä väline kalan tappamiseen.

Lopputulos oli siis tämä minä 0 ja Maaria 2. Elämä on epäreilua.