Tämä tehtävä oli kaikkien äitien kauhu. Myös ystäväni tai oikeastaan kaikki, joille tehtävästä kerroin, pelkäsivät puolestani. Itse en osannut liftaamista pelätä, sillä todennäköisyys kaappaukselle (tai murhalle, raiskaukselle tai mille vaan) on minimaalisen pieni. Epäilen, että Suomessa ei ole kovin montaa tarkoituksenmukaisesti liftareita saalistavia autoilijoita. Ensinnäkään liftareita ei enää näy ja toisekseen toiminta olisi aika näkyvää. Tässäpä kertomus liftausreissustani yhdistettynä sohvasurffaukseen:
Maanantai 20.8.2018
Liftaus ei kiinnostanut yhtään, mutta loma oli alkanut ja tämä tehtävä olisi suoritettava. Kävelin kotoa Varkaudessa Häyrilän rampille, jonka jo etukäteen tiedostin surkeaksi liftauspaikaksi. Kyseisestä rampista kun eivät kulje muut kuin kyseisen asuinalueen asukkaat ja satunnaiset kuvansilaiset. Rampilta meni ohitse ehkä viisi autoa, joista sitten n. tunnin odotuksen jälkeen yksi otti minut kyytiini.
Tämä varkautelainen kuorma-autokuski oli matkalla Joroisiin ja lupasi jättää minut Jari-Pekkaan. Matka eteni siis n. 10 km. Koska olin syönyt evääni jo tässä vaiheessa, suuntasin Jari-Pekkaan ostamaan pientä välipalaa. Matka jatkui Jari-Pekan bussipysäkille, jossa ei kymmentä minuuttia kauempaa tarvinnut odottaa. Minut poimi kyytiinsä Leppävirtalainen maaukko, joka vei minua tällä kertaa eteenpäin n. 8 km Kerisalon risteykseen. Ukko oli matkalla Kerisaloon, mutta tässä vaiheessa ajattelin suuntaavani vielä Helsinkiin.
Kerisalon risteyksessä huomasin, kuinka huono paikka siinä olisi liftata etelään. Päätin kävellä Kerisalon risteyksen yli tielle, joka johtaisi Kerisaloon ja sitä kautta Rantasalmelle. Tiesin että tätä kautta pääsisisin mahdollisesti Savonlinnaan, jossa minulle olisi sohva surffattavana. Eipä aikaakaan kun minut poimi eläkeikäinen mummeli, joka pälpätti sellaista tahtia etten tainut ehtiä sanoa sanaakaan. Hän kertoi koko Kerisalon historian, kaikki asukkaat, sukulaissuhteensa, halunsa asua Joroisissa ja kaiken muun mahdollisen. Jäin pois Kerisalon vanhan kaupan edessä.
Tästä alkoi liftireissuni yksi vaikeimmista hetkistä. Olin paikassa, jossa oli ehkä kolme taloa eikä yhtään autoa. Ketään ei kulkenut ohi, yhtään ääntä ei kuulunut mistään ja olin jo varma että äiti pitäisi soittaa hakemaan. Tapahtui kuitenkin ihme ja varkautelainen autokauppias noukki minut kyytiinsä. Hän oli matkalla naapurikylään, mutta veikin minut "Rantsuun" eli Rantasalmelle. Tämä helpotti huomattavasti matkaani, sillä nyt pääsin varsinaisen Savonlinnan tien varteen.
Matka jatkui hyvinkin nopeasti 70-luvun punatukkaisen lettipäähipin kyydissä kohti Sulkavan risteystä. Tämä kyyti huokui ulkoisella olemuksellaan sitä, kuinka hän on liftannut tässä elämässä enemmän kuin voin edes kuvitella. Matkalla hän kertoili tarinoita omasta nuoruudestaan ja liftireissuistaan. Hän oli myös ainoa, joka ei kysynyt "Miksi liftaat" tai "Eikö pelota".
Sulkavan risteyksessä en ehtinyt kuin nostaa peukun pystyyn ja kyyti kurvasi bussipysäkille. Tällä kertaa istuin äidin ja tyttären kyytiin, jotka veivät minut jo tarpeeksi lähelle kohdettani. Matkalla ei juurikaan juteltu, joka oli oikein mukavaa. Olin selittänyt samat tarinat jo viidesti aiemmin tänä päivänä. Kyyti jätti minut Laitaatsalmeen Savonlinnan ABC:lle ja kävelin siitä sohvasurffauspaikkaani Savonlinnan keskustaan. Kello oli tässä vaiheessa 17.30, kyytejä 6 ja kilometrejä n. 90.
Tiistai 21.8.2018
Matka jatkui lounaan jälkeen kohti etelää. Olin ehkä hieman ylioptimisesti jättänyt kaikki lämpimät vaatteet ja takit kotiin, joten ei auttanut kuin toivoa sateiden kiertävän minut. Sain kyydin Savonlinnasta Kellarpellon tälle puolen, josta olikin hyvä jatkaa matkaa. En kauaa siinä seisonutkaan, kun jo kerran ohiajanut auto kurvasi takaisin ja otti minut kyytiin. Kyseessä oli ehkä koko matkan "pelottavin" kyyti. Istuin vanhan Fordin kyytiin, jonka ratissa huiteli uskontohullu. Matkan aikana hän ehti toki kertoa koko perhesuhteensa, kaikki 13 lastaan, heidän ammatit, vaimot ja lapset ja tietysti laulaa luikauttaa pari jeesuslaulua. Kovasti siinä saarnasi jotain, ettei luterilaiseen kirkkoon kuulu kuulua mutta uskoa pitää. Matka päättyi kuitenkin siunauksiin ja kyyti tiputti minut Rantasalmen risteykseen.
Tässäkään en kauaa ehtinyt odottaa, kun mikkeliläinen marjamyyjä poimi minut kyytiin. Tällä kyydillä pääsinkin sitten Mikkeliin asti. Juteltiin marjoista, sienistä ja kaikesta, joka nyt torimyyntiin voisi liittyä. Ihan hauska kyyti ja parasta luonnollisesti oli pitkä eteneminen. Mikkelissä hyppäsin pois Lappeeranta-Mikkeli -risteyksessä. Kokeilin ensin liftata ensimmäiseltä bussipysäkiltä, jonka löysin. Totesin paikan kuitenkin huonoksi, joten jatkoin matkaa kävellen eteenpäin. Mikkelissä tie oli aidattu paksulla betonimuurilla, joten sopivaa paikkaa oli vaikeaa löytää. Päätin kuitenkin kävellä muutaman kilometrin, jolloin ohittaisin Imatran liittymän. Tästä eteenpäin jokainen ohikulkeva olisi käytännössä kulkemassa joko Lappeenrantaan tai Kouvolaan.
Seuraava kyyti nappasi minut n. viidessä minuutissa ja matka jatkui kohti Ristiinan risteystä. Olin aiemmin ajatellut etten astuisi pakettiautoihin, mutta tämä kyyti oli jo toinen pakettiautokyyti. Eikä käynyt kuinkaan! Ristiinasta astuin Volvo-miehen kyytiin, joka vei minua taas paljon eteenpäin. Olin aiemmin ajatellut valehtelevani olevani edelleen pankissa töissä, mutta tälle kuskille lipsautin vahingossa Kela-työn. Onneksi tästä ei ollut haittaa ja keskustelimme matkan työttömyydestä ja muista yhteiskunnan ongelmista. Juttu suorastaan lensi ja matka taittui nopeasti.
Seuraava kyyti oli lyhyt ja ytimekäs. Kyyti oli myös mitäänsanomaton enkä enää edes muista millainen kuski oli. Pääsin kuitenkin Kotkan tietä eteenpäin, ja minut jätettiin jollekkin bussipysäkille. Tässä en ehtinyt taas kuin peukun nostaa niin ensimmäinen rekka pysähtyi. En ole ennen edes matkustanut rekassa, joten korkeus yllätti! Pysähdyimme rekkamiehen kanssa huoltoasemalle, jossa hän tarjosi minulle evästä. Tämä oli ehkä hieman outoa, sillä mielestäni minun tehtäväni olisi ollut tehdä tämä tarjous. Vatsa kylläisenä jatkoimme matkaa kohti Kotka-Kouvola -risteystä.
Hyppäsin pois Kotkan ABC:n lähellä, joten matkaa oli enää 12 kilometriä kohteeseen. Tämä matka oli pitkähkö käveltäväksi, joten päätin vielä liftata. Paikka oli huono, sillä liittymästä alkoi moottoritie eikä siinä ollut bussipysäkkiä tai muuta soveliasta paikkaa. Päädyin liftaamaan rampin yläpuolella olevalla tiellä, josta löysin bussipysäkin. Paikan teki ongelmalliseksi se, etteivät ohi ajavat autot välttämättä olleet suuntamassa Kotkaan. Lopulta (noin viiden minuutin päästä) sain kyydin bulgarialais-englantilaiskaksikolta. He tiputtivat minut sohvasurffauskohteeni viereen ja matka oli valmis. Matka-aika 5h ja kilometrejä n. 265.
Tulipahan tehtyä, oli kyllä kokemus!
Liftaus ei kiinnostanut yhtään, mutta loma oli alkanut ja tämä tehtävä olisi suoritettava. Kävelin kotoa Varkaudessa Häyrilän rampille, jonka jo etukäteen tiedostin surkeaksi liftauspaikaksi. Kyseisestä rampista kun eivät kulje muut kuin kyseisen asuinalueen asukkaat ja satunnaiset kuvansilaiset. Rampilta meni ohitse ehkä viisi autoa, joista sitten n. tunnin odotuksen jälkeen yksi otti minut kyytiini.
Tämä varkautelainen kuorma-autokuski oli matkalla Joroisiin ja lupasi jättää minut Jari-Pekkaan. Matka eteni siis n. 10 km. Koska olin syönyt evääni jo tässä vaiheessa, suuntasin Jari-Pekkaan ostamaan pientä välipalaa. Matka jatkui Jari-Pekan bussipysäkille, jossa ei kymmentä minuuttia kauempaa tarvinnut odottaa. Minut poimi kyytiinsä Leppävirtalainen maaukko, joka vei minua tällä kertaa eteenpäin n. 8 km Kerisalon risteykseen. Ukko oli matkalla Kerisaloon, mutta tässä vaiheessa ajattelin suuntaavani vielä Helsinkiin.
Seuraava kyyti oli lyhyt ja ytimekäs. Kyyti oli myös mitäänsanomaton enkä enää edes muista millainen kuski oli. Pääsin kuitenkin Kotkan tietä eteenpäin, ja minut jätettiin jollekkin bussipysäkille. Tässä en ehtinyt taas kuin peukun nostaa niin ensimmäinen rekka pysähtyi. En ole ennen edes matkustanut rekassa, joten korkeus yllätti! Pysähdyimme rekkamiehen kanssa huoltoasemalle, jossa hän tarjosi minulle evästä. Tämä oli ehkä hieman outoa, sillä mielestäni minun tehtäväni olisi ollut tehdä tämä tarjous. Vatsa kylläisenä jatkoimme matkaa kohti Kotka-Kouvola -risteystä.
Hyppäsin pois Kotkan ABC:n lähellä, joten matkaa oli enää 12 kilometriä kohteeseen. Tämä matka oli pitkähkö käveltäväksi, joten päätin vielä liftata. Paikka oli huono, sillä liittymästä alkoi moottoritie eikä siinä ollut bussipysäkkiä tai muuta soveliasta paikkaa. Päädyin liftaamaan rampin yläpuolella olevalla tiellä, josta löysin bussipysäkin. Paikan teki ongelmalliseksi se, etteivät ohi ajavat autot välttämättä olleet suuntamassa Kotkaan. Lopulta (noin viiden minuutin päästä) sain kyydin bulgarialais-englantilaiskaksikolta. He tiputtivat minut sohvasurffauskohteeni viereen ja matka oli valmis. Matka-aika 5h ja kilometrejä n. 265.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti