Vinkki 1. Älä matkusta Dominikaaniseen tasavaltaan.
Vinkki 2. Jos kuitenkin matkustat, tiedosta seuraavat asiat:
- MENE all-inclusive hotelliin, äläkä poistu hotellialueelta.
- ÄLÄ omatoimimatkaile.
- PUHU sujuvaa espanjaa.
Vinkki 3. Jos kuitenkin edelleen olet niin tyhmä, että haluat tehdä omatoimimatkan kielitaidottomana urpona, lue tämä.
____________________________________________________
Alkuperäinen suunnitelma:
8.2.2018 Lento kohteeseen Helsinki, josta vaihtoyhteys kohteeseen Puerto Plata (POP)
9.2.2018 Lento kohteessa POP klo 1.05
- Hostal Galsi
- Tutustumispäivä
- Teleferico Cable Car (aamu)
10.2.2018 Da Majaqua Cascades/27 Charcos
11.2.2018 Puerto Plata - Santo Domingo - San Juan
- Puerto Plata - Santo Domingo
- Caribe Tours / MetroTar
- 300 DOP, 3,5-4h
- Santo Domingo (DOM) - San Juan (PR)
- 18.20-19.15 (55min, lento PAWA)
11.2.-16.2. San Juan Puerto Rico
- Airbnb Beach Room in Calle Loisa
- El Yunque national Park
- Bioluminescent Bay (Fajardo island)
16.2.2018 San Juan (PR) - Santo Domingo (DOM)
- 7.50-8.45 (55min, lento PAWA)
- Airbnb Santo Domingo beach
16.2.-18.2.2018 Santo Domingo
- Zona Colonial
18.2.-23.2.2018 Samanan alueelle siirtyminen
- Katsotaan majoitukset paikan päällä
- Los Haitises national park
- Valassafari
23.2.2018 Puerto Plata - Helsinki 2.50-18.30
24.2.2018 Helsinki - Kuopio/Kajaani
___________________________________
Toteutus:
8.2.2018
Kummankin kotimaan lento myöhässä ja laukkuissa kiirellisen vaihdon lipukkeet. Kuopiossa minua varoiteltiin ettei laukku välttämättä ehdi, mutta toivoteltiin kuitenkin hyvää matkaa. Final Callilta sisään koneeseen ja kohti Karibiaa. Kaikki hyvin!
9.2.2018
Paria elokuvaa ja unia myöhemmin saavuttiin Gregorio Luperonin kentälle yhden maita. Positiivisena yllätyksenä laukut saapuivat ja olivat hihnalla jo meitä odottamassa. Napattiin taksi ja otettiin suunta kohti Hostal Galsia. Paikalle päästyämme avaimet käteen, nopea asettuminen ja unille.
Aamulla oli muutama hetki aikaa selata TripAdvisoria ja suunnitella päivää tarkemmin. Leenan herättyä olin jo nääntymässä nälkään, mutta lähdimme kävellen kohti Telefericon Cable Caria. Matkalta ei löytynyt yhtään kauppaa, ei ravintolaa, eikä myöskään turisteja näkynyt. Pääsimme käyttämään loisteliaita espanjan kielen taitojamme ja ostimme kojusta hedelmäsekoituksen. Matka jatkui kohti Telefericon alkupistettä kunnes kaatosade yllätti. Opimme nopeasti siirtymään suojaan, kun ensimmäiset pisarat tippuivat. Sadetta pidellessä huomasimme ränsistyneen katoksen, josta nenäämme kantantui ihana haju. Menimme katsomaan olisiko katoksessa ruokaa myynnissä ja saimmekin maistiaiset. Hetken taistelun jälkeen porukalle kelpasi raha ja saimme tuntematonta lihaa lautaselle.
Telefericoa suositeltiin aamupäivän ohjelmaksi, sillä pilvet
pilaavat hienon maiseman myöhemmin iltapäivällä. Ei juuri jouduttu
jonottelemaan, vaikka TripAdvisorin mukaan jonossa saattaa vierähtää parisen
tuntiakin. Matka ylös sujui mukavasti, lukuunottamatta yhtä oksentavaa ja
tajutonta vanhusta.
Maisemat oli päällä hyvinkin sumuiset, mutta oli kiva
kierrellä viidakossa ja katsoa "upeita" nähtävyyksiä (luola, silta ja
jeesus).
Vuorelta päästyämme matka jatkui kohti Puerto Platan keskustaa. Käytiin katsomassa paikallinen nähtävyys Fortaleza San Felipe; jonkin sortin linnoitus. Sitten päästiinkin Leenan lempipuuhaan: 7. Geokätköile ulkomailla. Koko maassa oli hyvin vähänlaisesti geokätköjä (yhteensä ehkä 10), joista käytiin etsimässä yhteensä kahdeksaa.
Matka jatkui rantakatua pitkin kohti Hostal Galsia. Taidettiin löytää illalla vielä joku avoinna oleva ravintola ja saatiin hieman murua rinnan alle. Kaikki ok!
10.2.2018
Ohjelmassa oli tehtävä 83. Vieraile kansallispuistossa. Vierailimme Jaraquan kansallispuistossa vesiputoushyppelyn merkeissä. Hostellin englantia puhuva omistaja neuvoi välttämään mopotaksia ja soitti meille normitaksin bussiasemalle. Taisi olla halvin taksikyyti koko maassa.
Päästiin ihmeen kaupalla oikeaan bussiin kaikkien paikallisten keskelle. Eivät olleet varmaan nähneet ennen turisteja paikallisbussissa, sen verran meille naurettiin. Osattiin jäädä oikeassa kohdassa pois, mutta lähdettiin väärään suuntaan kävelemään. Täyskäännös ja kohti oikeaa suuntaa.
Tarkoituksena oli päästä hyppelemään kaikki 27 vesiputousta, mutta sinä päivänä oli tarjolla vain 12 (syy ei tainnut selvitä). Pelastusliivit päälle ja kypärä päähän ja ryhmän mukana kohti viidakkoa. 45 minuutin kuluttua saavuimme ensimmäiselle putoukselle, jota lähdettiin sitten seuraamaan. Kuvat kertovat paremmin kuin tuhat sanaa.
Putouksilla tavattiin kaksi suomalaista Raamatun lähettilästä, jotka kertoivat meille kokemuksia Santo Domingosta. Tarkoitus oli suunnata sunnuntaina 11.2. Santo Domingoon ja Puerto Ricon jälkeen jäädä sinne muutamaksi päiväksi. Tytöt kertoivat kuitenkin Santo Domingon olevan niin vaarallinen, että heidät oli saatettu hotellin ovelle saapuneesta taksista henkivartijan kanssa itse hotelliin sisälle. Ihan hyvä tieto!
Putouksilta päästyämme käytiin tien varteen odottamaan bussia. Luontoäiti päätti heittää kaatosateen päälle ja tien toisella puolella meille taas verkkoaidan takaa naurettiin. Kahden bussin ohitettua meidät olimme vaipumassa epätoivoon, mutta sitten kolmas kerta toden sanoi! Bussi otti meidät kyytiin ja matka jatkui kohti Puerto Plataa. Illalla vähän ruokaa ja sitten aiemmin saadun tiedon vuoksi pienehköjä suunnitelman muutoksia.
11.2.2018
Aamulla kävi ilmi, että Puerto Ricossa on riehunut syyskuussa hurrikaani eikä maassa juuri ole sähköjä. Ihan oli hyvä tietää tässä vaiheessa, että olemme menossa käytännössä sähköttömään maahan. Respa nauroi tietämättömyydellemme, mutta vakuutteli että pääkaupunki San Juan on pääasiallisesti saatu jo sähköverkon piiriin. Hetken tästä tiedosta toivuttuamme, olimme innoissamme lähdössä katsomaan täysin tuhoutunutta maata ja jälleenrakennusta.
Matka jatkui CaribeToursin kyydissä kohti Santo Domingoa. Meidän oli kohdattava suurehko ryöstön uhka, sillä lentomme lähti Santo Domingon kansainväliseltä lentokentältä. Tiesimme ettei Domingossa ole juuri muuta nähtävää kuin Zona Colonial. Kerrankin äly välähti ja tajusimme bussissa ladata Google Mapsista reitin bussiasemalta kentälle (että tiedetään jo etukäteen, jos meitä kuskataan ryöstettäväksi) ja Google Translatorilla lauseen espanjaksi: "Voitko kiertää Zona Colonialin kautta ja viedä sitten meidät lentokentälle". Vaikka olin kaksi viikkoa opiskellut espanjaa Duolingon ja Tiny Cards -sovellusten avulla (42. Opettele jonkin uuden kielen alkeet), ei lähtenyt noin monimutkainen lause.
Bussiasemalle saavuttuamme maan ainut englanninkielinen lausui seuraavat lohduttavat sanat: "Mihin olette menossa? Pysykää turvassa.". Tämän jälkeen bussikuski saattoi meidät aseman lävitse, valikoi jonon ohi taksin ja nosti laukut kyytiin. Yllätyksesemme taksikuski puhui englantia ja saimme hänelle ymmärrykseen Zona Colonialin läpiajon. Muutama taksista otettu kuva ja kenttää kohti. Kaikki edelleen hyvin!
Sitten alkoikin alamäki oikein rytinällä. Saavuimme kentälle ja samaan aikaan taksikuski kysyi millä lentoyhtiöllä lentäisimme. Annoin varausvahvituksen hänelle ja alkoi valtava sopotus jostakin vahvistusviestistä. Emme tässä vaiheessa tajunneet mitään, mutta kun astuimme ulos kuumuuteen kävi asiat hyvinkin nopeasti selviksi. Taksikuski kysyi lentokenttäpojulta lentoyhtiöstä ja vastaus oli selvä "ei lennä.". Sitten sisälle selvittämään ja kävi ilmi että lentoyhtiötä ole enää olemassa. PAWA ei luonnollisesti ollut asiasta vaivautunut kertomaan meille, emmekä me olleet tajunneet käydä katsomassa PAWAn instagrammia, jossa he olivat asiasta tiedottaneet.
Eikun etsimään korvaavaa yhteyttä. Päädyttiin JetBluen tiskille, josta kävi ilmi ettei vapaita lentoja ollut ennen keskiviikkoa. Tietoa oli tullut liikaa lyhyessä ajassa, joten menimme syömään Philly's Steak Sandwichit alakertaan ja ihastelemaan kotiinpaluuseremonioita tuloaulassa. Paikalliset olivat raahanneet ilmapalloista lähtien kaikkea Welcome Home -krääsää. Eipä meillä ollut samanlaista vastassa, kun vihdoin pääsimme takaisin Suomeen. Siinä leipää syödessä päädyimme varaamaan hotellit Boca Chicasta. Onneksemme olimme katsoneet paikkaa jo aiemmin, joten meillä oli jokin haisu mihin meidän kannattaisi nyt suunnata. Puerto Rico ideana hylättiin ja Boca Chicasta löytyi Hotel Arena Playa Coco, jonne päätimmekin heti soittaa. Luonnollisesti emme löytäneet yhteistä kieltä hotellin omistajan kanssa, mutta päätimme ottaa riskin ja lähteä pois tästä karmeuden kaupungista.
Tajusimme ladata taas kartan Boca Chicaa varten, ihan ryöstön varalta. Saavimme onneksi turvallisesti Boca Chicaan, saimme äärimmäisen salaisen WiFin salasanan ja lähdimme ihastelemaan paikkoja. Olimme saapuneet Dominikaanisen tasavallan seksiturismin keskukseen. Näimme maan ensimmäiset turistit, 50 + lihavat saksalaismiehet yhdessä nuorten (todella nuorten) tummien tyttöjen seurassa. Vähän ruokaa ja nukkumaan.
12.2.2018
Tarvittiin kunnon lepopäivä kuittaamaan alun ongelmat. Kiitos BookBeatin ilmaisen kahden testiviikon paneuduin tehtävään 16. Lue yksi kirja, jota et ole aiemmin lukenut. Tutustuttiin kummatkin Antti Pasasen elämään oikein urakalla kirjoissa Yösyöttö, Tarhapäivä ja Hammaskeiju. Voin suositella, oli juuri hyvää lomalukemista!
Opimme myös tänä päivänä jotain uutta! Kun Dominikaanisessa käy kaupassa, on otettava kuitti kassalta. Ihan vaan sen vuoksi, että siihen voidaan piirtää viiva kaupan ovella. Emme toki tehneet tätä virhettä...
13.2.2018
Tänä aamuna olikin retken vuoro. Yllättävän siisti auto tuli hakemaan meidät aamulla kohti Catalina Islandia. Saimme kuulla aamulla, että hotellistamme oli lähdössä myös toinen ryhmä. Valitettavasti ryhmän jäsenen sisko oli kuollut Santo Domingossa. Ei suoranaisesti lisännyt turvallisuuden tunnetta.
Päivän ohjelmassa oli siis laivaretki itärannikolle, snorklausta sekä auringonottoa Calatina Islandilla. Laivalla oli tarjolla rommia ja virvokkeita ja itse saarella meille tarjoiltiin karibialainen lounas. Pääsin siis suorittamaan tehtävän 73. Snorklaa. Valitettavasti aallokko oli aivan valtava, joten snorklaaminen oli käytännössä mahdotonta. Pitkän, kylmän ja märän merimatkan jälkeen saavuimme saarelle, joka vastaanotti meidät kylmällä kaatosateella. Hetki siinä naureskeltiin, ettei tämmöistä kylmyyttä varten tänne tultu. Kesä kuivasi kuintekin minkä kastelinkin ja nautittiin autiosta saaresta.
14.2.-16.2.2018
Syvennyimme oikein urakalla Antti Pasasen elämään näinä päivinä. Kävimme syömässä hyvää ruokaa paikallisessa kreikkalaisessa (jossa ei tullut sitä mukavaa 10% + 18% lisämaksua..) ja opimme taas uutta. Boca Chica oli oikeastaan ainut paikka, jossa rannat oli suojattu aallonmurtajilla.
Päätimme lähteä kävelemään tälle aallonmurtajalle, sillä meri oli paikoitellen todella matalaa. Käveltyämme/uituamme puoleen väliin huomasimme kasvit ja tämän jälkeen korallit pohjassa. Luonnollisesti olimme paljain jaloin, joten kävely oli kivualiasta. Päästyämme murtajalle ystävälliset turistit kysyivät eikö meillä ole kenkiä ja että myrkyllisiä merisiilejä tulisi varoa. Hyvä oli taas tässä vaiheessa tietää asiasta... Leena muisti jonkin neuvon merisiilin piston päälle pissaamisesta, mutta jälkeenpäin asian tarkistettua kyseessä oliki meduusan poltto. Edessä olikin kauhujen matka takaisin rantaan. Meri oli niin matalaa, ettei siinä edes mahtunut uimaan, joten oli tarkasteltava jokaista askelta. Kiiteltiin taas kaikkia jumalia, kun olimme selvinneet koettelemuksesta.
16.2.2018
Taas oli aika uhmata kaikkia kohtaloita ja lähteä kohti Santo Domingoa. Onneksi Boca Chica rannan valtiatar Maria hommasi meille poliisin (joka sattui myös olemaan taksikuski) matkaturvaksi. Poliisi heitti meidät luodinreikäisellä autollaan tutulle bussiasemalle, josta Caribia Tours kuljetti meidät maan halki Sancheziin. Siellä meidät tiputettiin huutavien mopokuskien keskelle ja siinä sitä taas oltiin. Onneksi rohjettiin tutustua erääseen pariskuntaan, joka ihme kyllä puhui englantia. Paljastui että he asuvat nykyisin New Yorkissa, mutta ovat dominikaaneja alunperin. Heidän espanjan taidoillaan ihmeitä tapahtui ja taksi kurvasi pihaan (luultavasti me kaksi urpoa olisimme ottaneet mopon ja lähteneet ylittämään vuorta mopon kyydissä matkalaukun kera). Matkalla vuoristoisen viidakon läpi näimme kuinka onnekkaita taas olimmekaan - auto oli mennyt kaiteesta läpi ja suoraan alas viidakkoon.
Pienten kieli- ja sijaintiongelmien jälkeen pääsimme Airbnb kämppäämme Las Terranesiin. Olipa ihana päästä siistiin kämppään ja ihailla kaunista uima-allastamme. Taidettiin illalla käydä ostamassa ananas, löytää torakka kaapista, yrittää tappaa torakka ja käytiin nukkumaan. Tässä vielä vinkit torakan tappamiseen
1) Tiputa torakkainen leikkuulauta lattialle
2) Iske muki torakan päälle niin, että puolet siitä on sisällä ja puolet ulkona
3) Jätä torakka ja muki lattialle
4) Kutsu muurahaiset
5) Anna muurahaisten syödä torakka elävältä
6) Viisi päivää ja torakasta on jäljellä raato
17.2.2018
Päätettiin lähteä uhmaamaan jälleen merta ja katselemaan valaita. Olin nähnyt samat valaat jo aiemmin Islannissa, mutta pakkohan niiden talvieloa oli päästä katsomaan Domskin vesille. Las Terranes oli ranskalaisten hallussa (tai myöhemmin selvisi että nehän olikin Kanadan ranskalaisia, onneksi ei ehditty kellekään mitään sanoa asiasta...) ja oppaamme puhuikin sujuvasti ranskaa, espanjaa ja tulkkasi lopulta meille englanniksi. Oppaan jakamien matkapahoinvointilääkkeiden jälkeen matka jatkui kohti Samanaa ja sieltä laivaan.
Hyvinkin nopeasti Leenalla kävi ilmi, ettei valassafari ole helppoa hommaa. Aivan valtavassa merenkäynnissä oli ensinnäkin yritettävä pysyä kuivana, toisekseen bongata millisekunnin meren pinnalla näkyvä valas. Retki oli surkea ja valaita ei juuri näkynyt. Merenkäynti puolestaan oli karmeaa, ja jopa mulla meinasi heikottaa.
Suorastaan oli ihme ettemme olleet pikkupaatissa. Näytti aikamoiselta, kun pieni moottorivene hävisi aaltojen väliin. Paikalla taisi olla kaksi tai kolme ryhävalasta, joista yksi oli poikanen. Tästä syystä emme saaneet mennä kovin lähelle valaita (verrattuna Islantiin, jossa veneellä mentiin suoraan päälle).
Merimatka jatkui kohti Isla Catalinaa. Kierrettiin taas yksi oksentava ja pyörtynyt tyyppi kaukaa ja jatkettiin matkaa saarelle. Saarella otettiin muutamat täydelliset instakuvat ja etsittiin sopiva ruokapaikka. Vähän ruokaa ja Pina Colada ananaksessa matkaan ja rannalle etsimään isoja simpukoita. Siinähän se päivä sitten vierähtikin. Illalla yritettiin käydä katsomassa paikallista yöelämää, mutta se oli yhtä kuollut kuin muukin elämä koko maassa.
18.2.2018-21.2.2018
Vieteltiin taas elämää Antti Pasasen kanssa. Yhden päivän sateli kohtalaisen rankasti, joten vietettiin leppoista elämää residenssissämme. Päivän ohjelma alkoi pääsääntöisesti aamupalalla Boulangerie Francaisessa, josta jatkettiin matkaa joko rannalle tai kiertelemään. Päivät jatkui Antti Pasasen kanssa, sillä tässäkään paikassa ei ollut juuri mitään tekemistä tai nähtävää.
Ravintolat olivat auki silloin kuin niitä huvitti, todennäköisimmin ravintola oli kuitenkin auki aamukympiltä ja kiinni ainakin 16-19.00. Kyllä meitä taidettiin taas pitää idiootteina lähimmässä meksikolaisessa ravintolassa, kun ensin tilasimme fajitaksia ja tortilloja (kaksi aivan samaa ateriaa, joista toinen piti kasata itse ja toinen tuotiin valmiina pöytään) ja seuraavana päivänä toisessa meksikolaisessa nachoja ja enchiladan (kummatkin olivat tällä kertaa rapeakuorisia, joista toinen kasattiin itse ja toinen tuotiin valmiina pöytään). Syötiin jäätelöä, sillä sillä sai siirrettyä nälkää vähän.
Näytettiin taas kauppataitomme ja otimme aina kaikki kuitit mukaan, joita kassa meille lykkäsi. Täällä niistä ei kuitenkaan oltu kiinnostuneita. Opittiin kuitenkin että Las Terranasessa on kassoja, joihin käy vain käteinen ja Las Terranasen ranskalaisissa kaupoissa punnitaan itse hedelmät. Tottakai tiesimme nämä säännöt ilman mitään moitteita.
21.2.2018
Tänä aamuna muistettiin taas ettei elämä ole helppoa. Olimme edellisenä päivänä tehneet check-outin Airbnb kämpästämme ja onneksemme sähkösäästö tepsi, meidän ei tarvinnut maksaa sähköstä (ei siis käytetty lainkaan tuuletusta, sähköä vei vain yksi valo kerrallaan (senkin sai sytyttää vasta kun oli niin pimeää ettei oikeasti nähnyt), laturi, juoma-automaatti, jääkaappi ja tietysti lämmin vesi suihkussa). Isäntämme oli siis tietoinen, että olemme lähdössä keskiviikkona aamulla kello 5. Koska mihinkä muuhun aikaan päivän ainut bussi voisikaan lähteä kohti Puerto Plataa (markkinointivinkki: jos päivässä menee yksi bussi, se voisi lähteä vaikka vähän myöhemmin. Ps. Hiace ei ole sama asia kuin bussi.)
Aamu koitti ja iloisin mielin heräsimme 4.15. Pakattiin loput kamppeet ja Leena lähti viemään roskiksia ulos. Ongelmat alkoivat.
Kuten kuvasta näkyy, residenssimme ulkomuurin oveen oli ilmestynyt yön aikana riippulukko. Siinä pienessä paniikissa viesti Airbnb isännälle viestiä ja etsimään avainta. Kävin katsomassa huoltotiloista, joista olimme aiemmin yrittäneet varastaa vessapaperia. Vaihtoehdot alkoivat olla vähissä. Ainut mahdollisuus oli kiivetä muurin ylitse ja heittää matkalaukut perään.
Kun muuri oli ylitetty, lähdettiin etsimään taksia. Oltiin varauduttu maan taksittomuuteen, joten meillä oli varattuna aikaa kävellä kolme kilometriä bussipysäkille. Taksia ei löytynyt, joten jalat alle ja kohti pysäkkiä. Jossain vaiheessa vastaan tuli mototaksi, joista meitä oli aiemmin varoitettu. Otettiin kuitenkin uskalias askel; hyppäsin kyytiin matkalaukun kanssa ja lähdin yksin kohti pysäkkiä. Kuski hakisi Leenat minun jälkeen. Siinä kovasti jännitettiin, että nyt meitä viedään. Päästiin kuitenkin pysäkille ja vielä hyvissä ajoin, mutta taksikuski vei vähän enemmän rahaa kuin olimme toivoneet. Otti käteensä 20 dollaria ja kaahasi pois paikalta. Paikallinen tarjosi meille jonkinsortin yrttiteetä ja joku kanadalainen piti seuraa.
"Bussi" saapui ja tungimme sisään. Tähän asti bussit olivat olleet normaaleja isoja ja ilmastoituja busseja, mutta nyt vastassa oli Hiace ja peräkärri. Onneksi saatiin istumapaikat, sillä olisi ollut hyvin ikävää seisoa neljä tuntia täyteen ahdetussa Hiacessa. Laulussa kysytään "kuinka monta mahtuu pieneen hiaceen", vastaus on 24. Todistetusti.
Neljä tuntia myöhemmin bussi saapui Sosúaan. Sieltä pienen suunnistuksen jälkeen löysimme keltaisen Coco Hotelimme. Vastassa meitä oli rääväsuisia kanadalaisia, jotka heti ensitöikseen kertoivat heidän voittaneet meidät olympiajääkiekossa. Mainostivat myös illan karaokea, jota jäimme innolla odottamaan.
Tutustuttiin paikalliseen elämään ja huomasimme saapuneet pienois-Kanadaan. Helpottavaa tuntea olevansa turvassa edes hetkellisesti. Englannin kielen taito oli myös positiivinen yllätys kahden viikon espanjashown jälkeen. Illalla päätimme tutustua kanadalaiseen eläkeläiskerhoon karaoken merkeissä (31. Aloita keskustelu vieraan henkilön kanssa). Olimme valmistautuneet iltaan googlaamalla Saksan sekä Kanadan kaupunkeja, jottemme vaikuta idiooteilta. Kävinkin hyvän keskustelun yhden eläkeläisukon kanssa Kanadan ja Suomen kaksikielisyydestä. Loppuillan tavoitteena oli päästä itse areenalle laulamaan Aikuinen nainen (maassa huudatettiin kyseistä kappaletta espanjaksi), mutta pupu tuli pöksyyn. Kanadalainen karaoke ei vastaa suomalaista; kaikki osaavat laulaa ja hyvin. Mitä ihmettä!
22.2.2018-23.2.2018
Viimeiset päivät tässä tuskan maassa. Kyllä kovasti jo haaveiltiin Finnairin sinivalkoisista siivistä ja lumitöistä. Ikinä ei ole ollut näin kova ikävä Suomeen. Lento lähti perjantaiaamuna 2.50 (koska miksipä ei?) ja pyysimme hotellimme kanadalaisemäntää tilaamaan meille yöllä taksin. Päivällä olimme käyneet pankissa nostamassa rahaa, jotta saisimme maksettua maastapoistumisrahan. Lentokentällä kukaan ei tätä rahaa kuitenkaan kysellyt, joten päätimme tuhlata sen Taxfreehen. Kone tuli ajallaan ja kalpeat suomalaiset valuivat tähän maahan. Teki mieli näyttää käsimerkein, että palatkaa äkkiä takaisin koneeseen! Lento sujui hyvin, kun nukkuu seitsemän tuntia yhdeksästä ja syö loput kaksi.
Lennon laskeuduttua teki mieli suudella maata, vihdoinkin turvassa! Domskit olivat järjestäneet kuitenkin pikkuyllätyksen loppuun, sillä laukuthan eivät hihnalle ilmestyneet. Käytiin selvittämässä asiaa tiskillä ja noukittiin laukkumme pois jatkolennoilta.
Lopuksi suoritin tehtävät 11. Käy Maarialla Helsingissä ja 92. Tuo tuliaisia. Maassa kun ei juuri kauppoja ollut, täytyi raahata kahvia, teetä, jotain keksejä ja mehujauheita. Valitsin tarkoituksella outoja makuja, jotta siskoni pääsee kokemaan karibialaisen makuelämyksen.
_____________________________________________________________
Jos edelleen olet innoissasi suuntaamassa Dominikaaniseen tasavaltaan tässä vinkit!
1. Puerto Plata
+ ei turisteja
- ei englannin osaajia
- kaikki kiinni aina
+ vesiputoushyppelypaikka
+ cable car -paikka
+ tietämättömyys muun maan vaaroista
2. Santo Domingo
- sinut halutaan vain murhata tai ryöstää
+ hyvät bussiyhteydet
3. Boca Chica
+ paras ruoka
+ ainut uimakelpoinen ranta
- ällöttävä prostituutio
- ällöttävät saksalaiset ukot
4. Las Terranes
+ paljon Airbnb kämppiä
+ muita turisteja
- ravintoloilla omat säännöt aukioloajoissa
- tylsä paikka
- uimakelvoton ranta
+ ranskan ja englannin kielien taitotaso
+/- retkien mahdollisuus/ylihinnoitellut retket
5. Sosua
+ paras paikka
+ kanadalaiset
- ei sitäkään vähää elämää mitä muualla
+ lähellä Finnairin sinisiä siipiä
