Olipahan viikko!
Päätin suoriutua tästä kunnialla ja pitää somettoman viikon ennen viikkoa 52. Tehtävä onnistui yllättävän hyvin ja oikeastaan ainoat ongelmat olivat
- en pystynyt kertomaan kenellekkään syöväni vuoden ensimmäisiä mansikoita
- löytämään yhteystietoja, joita en ollut vielä tallentanut whatsapista
- jouduin soittelemaan jatkuvasti
Minä joka en koskaan soita, olin kuin puhelintyttö koko viime viikon. Tuli soiteltua varmaan parin viime vuoden edestä ja ihmisille, joille en normaalisti koskaan soittele. Sen verran jouduin luistamaan, että annoin kännykkäni ja whatsappini ystävälleni, joka tallensi minulle sieltä muutaman yhteystiedon. Tämä vain sen vuoksi, ettei remontti jäisi puolitiehen.
Viikko sujui siis muitta mutkitta, sillä kiirettä piisasi. Töissä oli ehkä vaikeinta olla ilman somea, sillä ei ollut mitään tekemistä pienillä tauoilla. Toisaalta tämä on varmaankin työnantajan näkökulmasta hyvä homma. Viikon jälkeen tuntuikin oudolta avata sometilit ja lukea kaikki sadat whatsapp-viestit, kymmenet snäpin ja muutamat Facebook-jutut. Homma kunnialla pakettiin ja eteenpäin.
keskiviikko 20. kesäkuuta 2018
lauantai 2. kesäkuuta 2018
63. Ammu tykillä
Tämä tehtävä oli ehkä yksi haastavimmista kamelitehtävän lisäksi (tietääkö kukaan mahdollista kamelia Kuopion lähialueilta?). Pohdin mikä lasketaan tykiksi, voisinko päästä ampumaan oikealla tykillä, mistä revin yhtään minkään tykin. Pohdinta oli turhaa. Heräsin Lökön sunnuntaiaamussa sanoihin: "Annina, haluitsit sie ampua tykillä". Äkkiä ylös ja katsastamaan potentiaalinen tykki.
Kyseessä oli jokin pohjoiskarjajalainen viritelmä tykki, perunatykki tarkemmin. Sopivia perunoita ei kuitenkaan löytynyt, joten päätimme tykittää kananmunia. Toimintaperiaate oli yksinkertainen:
Kyseessä oli jokin pohjoiskarjajalainen viritelmä tykki, perunatykki tarkemmin. Sopivia perunoita ei kuitenkaan löytynyt, joten päätimme tykittää kananmunia. Toimintaperiaate oli yksinkertainen:
- Laita tykin piippuun kananmuna
- Avaa luukku
- Suihkuta hiuslakkaa luukkuun
- Sulje luukku
- Paina katkaisimesta (sytkäri)
- Tykki ampuu kananmunan kauas, kovaa ja korkealle.
Ohessa todistevideo. Älä kokeile epävarmoissa olosuhteissa, sillä ammus tekee todella pahaa vahinkoa osuessaan johonkin.
59. Osallistu Lököjotokseen
Edellisestä onkin aikaa! Trampoliinionnettomuuden jälkimainingeissa on tässä menty useampi kuukausi, mutta nyt ei auttanut muu kuin lähteä suorittamaan tehtävää 59. Ortoosi jalkaan ja suolle!
Tietämättömille pienenä pohjustuksena tämä Wikipedian artikkeli koskien Lököjotosta.
Lököjotos on Joensuun Eräsissit ry:n järjestämä jokavuotinen voimainkoitos. Sen alkuperäisenä tarkoituksena oli keskittää samoaja- ja vaeltajaikäisten partiolaisten henkiset ja fyysiset voimavarat pohjoiskarjalaisen suon hyötykäyttöön, omien ja kaverien rajojen tutkimiseen ja löytämiseen sekä hilpeään tunteeseen kun huomaa, että rajat ne on isommallakin körmyllä. Varsin pian siitä kuitenkin kehittyi tapahtuma, jota kukkahattutädit nimittävät "leikkimieliseksi partiotaitokilpailuksi" - tapahtuma, josta puhutaan paljon vaikkei kukaan tiedä mitään, tapahtuma, jonka kerran koettuaan näkee maailman uusin suonhuuruisin silmin.
Itse en ole siis aiemmin kyseiseen kilpailuun osallistunut, mutta etukäteen tiesin kyseessä olevan tuskien taival. Jos normaali partiotaitokilpailu on tuskallista, niin Lököjotos on sama potenssiin suo. Karmeutta oli siis luvassa.
Tämän vuoden teema oli avaruus, johon vuosia käyttämämme joukkueen nimi N.A.S.A. sopi kuin nenä päähän. Kilpailu poikkeaa normaaleista pt-kilpailuista maaston (suo), tehtävien, varustuksen (kerron lisää myöhemmin) ja tuomareiden lahjomisen näkökulmasta. Kilpailu käydäänkin pääasiallisesti suolla, mutta metsä- ja tieosuuksia löytyi ainakin tästä kisasta. Tehtävät ovat puolestaan normaaliin pt-kisaan verrattuna helpohkoja, yllätystehtävämäisiä (tehtäviin ei voi ennalta valmistautua eivätkä ne vaadi älyllistä tai fyysistä suorittamista), jotka näissä kisoissa liittyivät vahvasti avaruusteemaan. Varusteet ovatkin aivan oma juttunsa. Tämän vuoden Lököllä seuraavat asiat olivat kiellettyjä:
Saavuttuamme keskelle Polvijärven korpea jouduimme odottamaan itse kisaan pääsyä, sillä tullissa oli ruuhkaa. Kyseisellä tullilla tarkoitetaan toimikunnan tavararatsiaa, jossa kaikki kisavarusteemme pengotaan ja kaikki em. listalla mainitut asiat ja esineet takavarikoidaan. Onneksemme tavaroista löytyi lahjontavälineitä ja kaikki yritysomistussuhteet (esimerkiksi Haltin omistajuussuhteet) oli etukäteen tarkastettu. Kuin huumekuskit konsanaan, saimme salakuljetettua vyötäröllä myslipatukoita ja leipiä kisaan.
Tullista selvittyämme saimme ihastuttavan kartan ja sankon kannettavaksi. Lököjotoksen erikoisuuteen kuuluu vaihteleva karttamalli, joka tänä vuonna oli kakkoskakkosesta tehdyn kuution. Kuution sivuille oli tulostettu kartta muoville, joskaan karttapalat eivät luonnollisesti olleet missään järjestyksessä. Mielummin tätä kannoin kuin edellisvuoden kipsilevyyn tulostettua karttaa.
Tarvoimme muutaman kilometrin kohti yöpymispaikkaa. Tällä matkalla ehdimme pohtia strategiaamme ämpäreihin liittyen. Tullissa saimme tehtäväksi kantaa matkassa ämpäriä ja varastaa muilta niitä. Muutama sääntö kuitenkin ämpärileikissä oli; ämpäriä tuli kantaa kädessä, mutta sitä ei saanut teipata tai muuten kiinnittää, lisäksi ämpäri tuli pitää vähintään metrin majoitteesta eikä sitä saanut piilottaa varusteisiin. Päätimme ottaa varman päälle ja piilotimme ämpärin maastoon sammaleen alle noin 100 metriä ennen yöpymispaikkaa. Illalla onnistuimme varastamaan myös toisen ämpärin, mutta sen pillotus jäi heikoksi ja ämpäri oli aamulla varastettu.
Mukavan ja hyvin nnukutun yön jälkeen aamu koitti lämpöisenä. Muut nukkuivat, joten ehdimme tutkia ämpärin varastusmahdollisuuksiamme. Teimme aamupalaa ja odottelimme muiden heräämistä. Hain myös onnistuneessa maastokätkössä olleen ensimmäisen ämpärimme ja varastimme toisen. Ämpärisaldo oli tässä vaiheessa siis 2.
Piirsimme kartan ja lähdimme matkaan. Kartta kiersi lyhyehkön n. 5km lenkin, joten päätimme piilottamaan ämpärit uudestaan maastokätköön. Tällöin meidän ei tarvitsisi pelätä, että joku varastaisi ämpärit tehtäviä suorittaessamme. Päätimme piilottaa maastoon myös teltan, makuupussit ja makuualustat, jolloin meidän ei tarvitsisi kantaa niitä koko matkaa. Matka alkoi siis mukavissa tunnelmissa kevyet rinkat selässä.
Ensimmäisenä tehtävänä oli avaruushampparin syöneen henkilön vatsataudin hoitaminen. Minä esitin huonovointista ja siskoni antoi sädehoitoa aseellaan. Tuomareille tarjoiltiin avaruusmuffinsseja lisäpisteiden toivossa. Toisessa tehtävässä piti juosta suolla piipparilaitteen mukaan, joka meiltä onnistui loistavasti (onneksi joukkueessa oli yksi juoksukelpoinen). Kolmannessa tehtävässä ohjailtiin sokeaa suolla pisteeltä pisteelle lökömerkein; lökö = oikea, jotos = vasen jne. 4/5 merkeistä löytyi suolta. Neljännessä tehtävässä tuhosimme Arttu Wiskaria kananmunatiun avulla. Koska emme todellakaan halunneet kantaa 20 kananmunaa matkassa, olimme tulostaneet kuvan tiusta kananmunia. Äkkiä paperilennokki kasaan ja sädepyssy laulamaan ja Wiskari oli laulettu suohon. Matka jatkui viidennelle rastille, jossa tansittiin suotanssia suossa Michael Jacksonin musiikin tahtiin. Olipa hyvä suonsilmä, viilensikin mukavasti!. Kuudennella rastilla tehtävänä oli tehdä avaruusmuffineja (joita meiltä sattumoisin löytyikin omasta takaa). Arvostelija jälkikäteen ihmetteli täydellisiä muffinejamme, joka ei sinäänsä ollut ihme kun ne oli ihan perinteisin keinoin uunissa valmistettu. Onnistuimme varastamaan venäläiseltä joukkueelta yhden ämpärin.
Uusi kartta käteen, tavarat pois maastopiilosta ja kohti seuraavia rasteja. Karttaan piirrettiin nyt rastit 7-10 ja oletimme kisan loppuvan 10 rastille. Matkalla pyydystimme ötököitä rastimiehelle, ammuimme 9,5 ilmapalloa mustaan aukkoon ja vielä jotakin. Emme luonnollisesti jaksaneet puhaltaa ilmapalloja, joten musta aukko sai tällä kertaa ilmapallon raatoja sisäänsä. Olimme koko kisan raahautuneet eteenpäin semmoista vauhtia, että ysirastilla ei odottanutkaan rastimiehiä. Käytännössä tarvoimme suolammessa 500 metriä ja ihmettelimme miksi rastia ei näkynyt. Kun vihdoin suolle ilmestyi joku, emme jaksaneet lähteä enää suon toiseen päähän (rastimiehillä ei vissiin ollut kartanluku hallussa...). Matka jatkui kohti kymppirastia. Olimme jo siinä toivossa että pääsemme hetkeksi levähtämään, koska matkaa oli takana jo varmaan 15 kilometriä. Tästä kun iso osa kuljetaan suossa ja metsässä, oli jalat ja etenkin nilkat koetuksella. Jokaisella askeleella suopursut ja vaivaiskoivut raastoivat nilkkoja auki. Mieli oli kuitenkin virkeä ja iloinen, sillä suot olivat kohtalaisen kuivia ja aurinko helli hellelukemissa.
Kymppirastilla meitä odotti joki. Rasti oli luonnollisesti merkattu sille puolelle jokea, jossa me fyysisesti olimme. Paikalle saavuttuamme kävi nopeasti selväksi, että toimikunta oli nähnyt paremmaksi siirtää rastin toiselle puolelle jokea. Edessä oli ylitys. Onneksi olimme ottaneet kaksi jätesäkkiä mukaan, joihin pakkasimme rinkkamme ja ortoosin. Jesaria päälle ja paketit valmiina, enää jännitettiin kelluuko rinkkasäkit. Kartta oli näppärä, sillä se kellui ja lopulta huurtui sisältä. Huurteen avulla muovisesta kartasta oli helpompi saada selvää! Rinkat kaikeksi onneksi kelluivat, kartta kellui ja ämpärit suorastaan luiskahtivat joen ylitse. Olipa ihana saada virkistävä kylpy joessa, ennen "yörastia". Nopeasti selvisi että toimikunta arvostelisi tämän rastin mielivaltaisesti ja saisimme vieläkin jatkaa matkaa.
Piirsimme karttaan rasteja 8-17. Matka jatkui onneksi tietä pitkin hienoissa harjuisissa maisemissa auringon laskua ihastellessa. Tehtävinä tällä välillä oli muunmuassa tähtipölyn pelastaminen lautalta (uintireissu jälleen), pyyhkeen syvimmän tarkoituksen pohtiminen (ehdotimme ensimmäisenä hirttoköyttä, mitä lie tämä kertoo meistä), avaruusmonumentin tekeminen ja avaruusaluksen ja -olioiden pelastaminen suolta. Viimein edessä häämötti yörasti. Selkä alkoi olla jo vähän kipeä jalan nostelusta ja nilkat verillä kasvien raatelusta. Kaikki silti hyvin ja energiaakin oli vielä.
Vaatetta vähän päälle ja suorittamaan "yörastitehtäviä". Tiesimme että olisimme vähintään puolituntia edellä toisena tulevaa joukkuetta. Meillä olisi siis hyvin aikaa piilottaa kolme ämpäriämme. Löysin maasta tiilin ja ajattelin upottavani ämpärimme viereiseen suohon. Valitettavasti (onneksi) suo oli kuitenkin niin kuiva, ettei upotuksesta tullut mitään. Vaeltelin ympäri aluetta, kunnes löysin hyvän risukon. Paketoin ämpärit mustaan jätesäkkiin ja piilotin risukasaan. Myöhemmin onnistuimme varastamaan neljännen ämpärin, jonka piilotimme säkissä aivan rannan tuntumaan.
Yörastilla tehtävänä oli valmistaa foliosta pallo ja tehdä raketti. Pääsimme myös suorittamaan ysirastin tehtävän, jonka olimme aiemmin jättäneet välistä. Rastit onnistuivat oikein loistavasti, mitä nyt suoreki ei välttämättä oikein lähtenyt lentoon. Bataattikeittoa naamaan ja peseytyminen raikkaassa järvivedessä ja unille. Nukuttipa hyvin!
Aamu koitti viileämpänä kuin kaksi edellistä päivää. Yllätykseksemme rastit jatkuivat edelleen. Kävimme maistelemassa avaruustahnoja, leikkaamassa potilasta, etsimässä epäilyttäviä yhteystietoja suolta ja tappelemassa suomonstereita vastaan. Aamun rastit sujuivat mukavasti ja pääsimmekin jo ennen yhtätoista takaisin telttaan lepäilemään ja kasailemaan kamppeita. Palkintojenjaossa jaettiin eniten lököpisteitä saanut joukkue rukkasella ja sarjan voittaja wc-renkailla. Näille arvostetuille sijoituksille emme kuitenkaan vielä yltäneet, mutta ehkä jonakin vuonna. Tosin Lökö oli liian hyvää ollakseen totta, joten en tiedä uskallanko enää koskaan lähteä koittamaan onneani.
Tietämättömille pienenä pohjustuksena tämä Wikipedian artikkeli koskien Lököjotosta.
Lököjotos on Joensuun Eräsissit ry:n järjestämä jokavuotinen voimainkoitos. Sen alkuperäisenä tarkoituksena oli keskittää samoaja- ja vaeltajaikäisten partiolaisten henkiset ja fyysiset voimavarat pohjoiskarjalaisen suon hyötykäyttöön, omien ja kaverien rajojen tutkimiseen ja löytämiseen sekä hilpeään tunteeseen kun huomaa, että rajat ne on isommallakin körmyllä. Varsin pian siitä kuitenkin kehittyi tapahtuma, jota kukkahattutädit nimittävät "leikkimieliseksi partiotaitokilpailuksi" - tapahtuma, josta puhutaan paljon vaikkei kukaan tiedä mitään, tapahtuma, jonka kerran koettuaan näkee maailman uusin suonhuuruisin silmin.
Itse en ole siis aiemmin kyseiseen kilpailuun osallistunut, mutta etukäteen tiesin kyseessä olevan tuskien taival. Jos normaali partiotaitokilpailu on tuskallista, niin Lököjotos on sama potenssiin suo. Karmeutta oli siis luvassa.
Tämän vuoden teema oli avaruus, johon vuosia käyttämämme joukkueen nimi N.A.S.A. sopi kuin nenä päähän. Kilpailu poikkeaa normaaleista pt-kilpailuista maaston (suo), tehtävien, varustuksen (kerron lisää myöhemmin) ja tuomareiden lahjomisen näkökulmasta. Kilpailu käydäänkin pääasiallisesti suolla, mutta metsä- ja tieosuuksia löytyi ainakin tästä kisasta. Tehtävät ovat puolestaan normaaliin pt-kisaan verrattuna helpohkoja, yllätystehtävämäisiä (tehtäviin ei voi ennalta valmistautua eivätkä ne vaadi älyllistä tai fyysistä suorittamista), jotka näissä kisoissa liittyivät vahvasti avaruusteemaan. Varusteet ovatkin aivan oma juttunsa. Tämän vuoden Lököllä seuraavat asiat olivat kiellettyjä:
- oranssi kirja
- kommunismi
- Laika ja muut koe-eläimet sekä ruuaksi tarkoitetut elävät eläimet (joku oli oikeasti joskus tuonut elävän kukon kisoihin ja teurastanut sen yörastilla)
- Sputnik
- kryptoniitti
- kuunatsit
- nestemäinen rakettipolttoaine
- Ruotsi
- ruotsalaisuus
- kaikki ruotsalaiselta kuullostava
- kaikki ruotsalaiselta vaikuttava
- huimailuaineet
- päristelyaineet
- numerolukot
- enemmän kuin 1% hiilidioksidia
- ryhmän oma avaruusohjelma
- mureneva ruoka
Tästä eniten haastetta aiheutti ruotsalaisuus ja mureneva ruoka. Pitkän linjan partiolaisena tuli kyllä suurena yllätyksenä kuinka paljon käytämme ruotsalaisia tuotteita. Haglöfs, Helly Hansen, Trangia, Primus ja monet muut tulevat rakkaasta länsinaapuristamme. Emme uskaltaneet ottaa riskejä tullin suhteen, joten poistimme tavaroistamme kaikki tanskalaiset ja norjalaiset tuotteet. Tämä poissulkikin sitten kaikki XXL:n tarjoamat retkeilyvarusteet. Lopulta saimme kasaan pääosin suomalaisista brändeistä koostuvan retkeilypaketin, jolla lähdimme liikkeelle. Murenevan ruuan suhteen jouduimme salakuljetuslinjalle, sillä pakko oli saada leipää matkaan. Varusteluettelo vaati meitä ottamaan myös matkaan tiun kananmunia ja peltirasiallisen keksejä. Ratkaisimme tämän murenevan keksin ongelman seuraavasti:
 |
| Uittokeksejä peltirasiassa |
Perjantaina teimme viimeistelyt ja tarroitimme kaikki varusteemme Lököjotoslogolla tuomariston miellyttämiseksi. Tästä taisikin olla hyötyä, sillä tullissa ei meiltä takavarikoitu mitään! Tapasimme arvoisan joukkueemme kanssa perjantai-iltana Joensuusta, josta lähdimme lököjotostoimikunnan järjestämällä bussikyydillä kohti salaista kohdetta.
Saavuttuamme keskelle Polvijärven korpea jouduimme odottamaan itse kisaan pääsyä, sillä tullissa oli ruuhkaa. Kyseisellä tullilla tarkoitetaan toimikunnan tavararatsiaa, jossa kaikki kisavarusteemme pengotaan ja kaikki em. listalla mainitut asiat ja esineet takavarikoidaan. Onneksemme tavaroista löytyi lahjontavälineitä ja kaikki yritysomistussuhteet (esimerkiksi Haltin omistajuussuhteet) oli etukäteen tarkastettu. Kuin huumekuskit konsanaan, saimme salakuljetettua vyötäröllä myslipatukoita ja leipiä kisaan.
Tullista selvittyämme saimme ihastuttavan kartan ja sankon kannettavaksi. Lököjotoksen erikoisuuteen kuuluu vaihteleva karttamalli, joka tänä vuonna oli kakkoskakkosesta tehdyn kuution. Kuution sivuille oli tulostettu kartta muoville, joskaan karttapalat eivät luonnollisesti olleet missään järjestyksessä. Mielummin tätä kannoin kuin edellisvuoden kipsilevyyn tulostettua karttaa.
Tarvoimme muutaman kilometrin kohti yöpymispaikkaa. Tällä matkalla ehdimme pohtia strategiaamme ämpäreihin liittyen. Tullissa saimme tehtäväksi kantaa matkassa ämpäriä ja varastaa muilta niitä. Muutama sääntö kuitenkin ämpärileikissä oli; ämpäriä tuli kantaa kädessä, mutta sitä ei saanut teipata tai muuten kiinnittää, lisäksi ämpäri tuli pitää vähintään metrin majoitteesta eikä sitä saanut piilottaa varusteisiin. Päätimme ottaa varman päälle ja piilotimme ämpärin maastoon sammaleen alle noin 100 metriä ennen yöpymispaikkaa. Illalla onnistuimme varastamaan myös toisen ämpärin, mutta sen pillotus jäi heikoksi ja ämpäri oli aamulla varastettu.
Mukavan ja hyvin nnukutun yön jälkeen aamu koitti lämpöisenä. Muut nukkuivat, joten ehdimme tutkia ämpärin varastusmahdollisuuksiamme. Teimme aamupalaa ja odottelimme muiden heräämistä. Hain myös onnistuneessa maastokätkössä olleen ensimmäisen ämpärimme ja varastimme toisen. Ämpärisaldo oli tässä vaiheessa siis 2.
Piirsimme kartan ja lähdimme matkaan. Kartta kiersi lyhyehkön n. 5km lenkin, joten päätimme piilottamaan ämpärit uudestaan maastokätköön. Tällöin meidän ei tarvitsisi pelätä, että joku varastaisi ämpärit tehtäviä suorittaessamme. Päätimme piilottaa maastoon myös teltan, makuupussit ja makuualustat, jolloin meidän ei tarvitsisi kantaa niitä koko matkaa. Matka alkoi siis mukavissa tunnelmissa kevyet rinkat selässä.
Ensimmäisenä tehtävänä oli avaruushampparin syöneen henkilön vatsataudin hoitaminen. Minä esitin huonovointista ja siskoni antoi sädehoitoa aseellaan. Tuomareille tarjoiltiin avaruusmuffinsseja lisäpisteiden toivossa. Toisessa tehtävässä piti juosta suolla piipparilaitteen mukaan, joka meiltä onnistui loistavasti (onneksi joukkueessa oli yksi juoksukelpoinen). Kolmannessa tehtävässä ohjailtiin sokeaa suolla pisteeltä pisteelle lökömerkein; lökö = oikea, jotos = vasen jne. 4/5 merkeistä löytyi suolta. Neljännessä tehtävässä tuhosimme Arttu Wiskaria kananmunatiun avulla. Koska emme todellakaan halunneet kantaa 20 kananmunaa matkassa, olimme tulostaneet kuvan tiusta kananmunia. Äkkiä paperilennokki kasaan ja sädepyssy laulamaan ja Wiskari oli laulettu suohon. Matka jatkui viidennelle rastille, jossa tansittiin suotanssia suossa Michael Jacksonin musiikin tahtiin. Olipa hyvä suonsilmä, viilensikin mukavasti!. Kuudennella rastilla tehtävänä oli tehdä avaruusmuffineja (joita meiltä sattumoisin löytyikin omasta takaa). Arvostelija jälkikäteen ihmetteli täydellisiä muffinejamme, joka ei sinäänsä ollut ihme kun ne oli ihan perinteisin keinoin uunissa valmistettu. Onnistuimme varastamaan venäläiseltä joukkueelta yhden ämpärin.
Uusi kartta käteen, tavarat pois maastopiilosta ja kohti seuraavia rasteja. Karttaan piirrettiin nyt rastit 7-10 ja oletimme kisan loppuvan 10 rastille. Matkalla pyydystimme ötököitä rastimiehelle, ammuimme 9,5 ilmapalloa mustaan aukkoon ja vielä jotakin. Emme luonnollisesti jaksaneet puhaltaa ilmapalloja, joten musta aukko sai tällä kertaa ilmapallon raatoja sisäänsä. Olimme koko kisan raahautuneet eteenpäin semmoista vauhtia, että ysirastilla ei odottanutkaan rastimiehiä. Käytännössä tarvoimme suolammessa 500 metriä ja ihmettelimme miksi rastia ei näkynyt. Kun vihdoin suolle ilmestyi joku, emme jaksaneet lähteä enää suon toiseen päähän (rastimiehillä ei vissiin ollut kartanluku hallussa...). Matka jatkui kohti kymppirastia. Olimme jo siinä toivossa että pääsemme hetkeksi levähtämään, koska matkaa oli takana jo varmaan 15 kilometriä. Tästä kun iso osa kuljetaan suossa ja metsässä, oli jalat ja etenkin nilkat koetuksella. Jokaisella askeleella suopursut ja vaivaiskoivut raastoivat nilkkoja auki. Mieli oli kuitenkin virkeä ja iloinen, sillä suot olivat kohtalaisen kuivia ja aurinko helli hellelukemissa.
Kymppirastilla meitä odotti joki. Rasti oli luonnollisesti merkattu sille puolelle jokea, jossa me fyysisesti olimme. Paikalle saavuttuamme kävi nopeasti selväksi, että toimikunta oli nähnyt paremmaksi siirtää rastin toiselle puolelle jokea. Edessä oli ylitys. Onneksi olimme ottaneet kaksi jätesäkkiä mukaan, joihin pakkasimme rinkkamme ja ortoosin. Jesaria päälle ja paketit valmiina, enää jännitettiin kelluuko rinkkasäkit. Kartta oli näppärä, sillä se kellui ja lopulta huurtui sisältä. Huurteen avulla muovisesta kartasta oli helpompi saada selvää! Rinkat kaikeksi onneksi kelluivat, kartta kellui ja ämpärit suorastaan luiskahtivat joen ylitse. Olipa ihana saada virkistävä kylpy joessa, ennen "yörastia". Nopeasti selvisi että toimikunta arvostelisi tämän rastin mielivaltaisesti ja saisimme vieläkin jatkaa matkaa.
Piirsimme karttaan rasteja 8-17. Matka jatkui onneksi tietä pitkin hienoissa harjuisissa maisemissa auringon laskua ihastellessa. Tehtävinä tällä välillä oli muunmuassa tähtipölyn pelastaminen lautalta (uintireissu jälleen), pyyhkeen syvimmän tarkoituksen pohtiminen (ehdotimme ensimmäisenä hirttoköyttä, mitä lie tämä kertoo meistä), avaruusmonumentin tekeminen ja avaruusaluksen ja -olioiden pelastaminen suolta. Viimein edessä häämötti yörasti. Selkä alkoi olla jo vähän kipeä jalan nostelusta ja nilkat verillä kasvien raatelusta. Kaikki silti hyvin ja energiaakin oli vielä.
 |
| Avaruusasetelma "Lökö" |
 |
| Kaunis rusketus pinnassa! |
Vaatetta vähän päälle ja suorittamaan "yörastitehtäviä". Tiesimme että olisimme vähintään puolituntia edellä toisena tulevaa joukkuetta. Meillä olisi siis hyvin aikaa piilottaa kolme ämpäriämme. Löysin maasta tiilin ja ajattelin upottavani ämpärimme viereiseen suohon. Valitettavasti (onneksi) suo oli kuitenkin niin kuiva, ettei upotuksesta tullut mitään. Vaeltelin ympäri aluetta, kunnes löysin hyvän risukon. Paketoin ämpärit mustaan jätesäkkiin ja piilotin risukasaan. Myöhemmin onnistuimme varastamaan neljännen ämpärin, jonka piilotimme säkissä aivan rannan tuntumaan.
Yörastilla tehtävänä oli valmistaa foliosta pallo ja tehdä raketti. Pääsimme myös suorittamaan ysirastin tehtävän, jonka olimme aiemmin jättäneet välistä. Rastit onnistuivat oikein loistavasti, mitä nyt suoreki ei välttämättä oikein lähtenyt lentoon. Bataattikeittoa naamaan ja peseytyminen raikkaassa järvivedessä ja unille. Nukuttipa hyvin!
Aamu koitti viileämpänä kuin kaksi edellistä päivää. Yllätykseksemme rastit jatkuivat edelleen. Kävimme maistelemassa avaruustahnoja, leikkaamassa potilasta, etsimässä epäilyttäviä yhteystietoja suolta ja tappelemassa suomonstereita vastaan. Aamun rastit sujuivat mukavasti ja pääsimmekin jo ennen yhtätoista takaisin telttaan lepäilemään ja kasailemaan kamppeita. Palkintojenjaossa jaettiin eniten lököpisteitä saanut joukkue rukkasella ja sarjan voittaja wc-renkailla. Näille arvostetuille sijoituksille emme kuitenkaan vielä yltäneet, mutta ehkä jonakin vuonna. Tosin Lökö oli liian hyvää ollakseen totta, joten en tiedä uskallanko enää koskaan lähteä koittamaan onneani.
Lopputulema Lököstä oli paljon positiivisempi kuin mitä alkujaan pelkäsimme. Suo ei ollutkaan niin hirveää, matka ei tuntunut liian pitkältä, eikä edes valvoa juuri tarvinnut. Toki kuljimme koko matkan kisan kärjessä, joten jonotusta ei ollut lainkaan ja meillä oli hyvin aikaa tehdä strategiaa ämpäreiden suhteen (loppusaldo 4 ämpäriä). Kuten aiemmin sanoin, kaikki mikä on liian hyvää ollakseen totta ei sitä ole. Todennäköisesti jos uskaltautuisin seuraavan kerran Lökölle olisi sää lähempänä -25 kuin hellettä ja suovesi olisi niin kylmää ettei varpaita tuntisi. Kokemus kuitenkin ja tehtävä suoritettu!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)